Mielenkiintoinen uutispäivä. Stora Enso ilmoittaa lopullisista lomautuksistaan Kemijärven ja Haminan tehtailla sekä korkein hallinto-oikeus tyrmään Sipoon valituksen kunnan länsiosien liitoksista Helsinkiin. Useimmille suorastaan järkyttäviä uutisia.
Muistan peruskoulun päättäjäispäivänä paperialan amiksien rehvakkaasti suunnanneen ”tienaamaan suuria rahoja”, samalla nauraen meille hölmöille nörteille ketkä valitsivat ”turhan” lukion. Kuka nyt on työtön ja kuka ei? Kuka tällä kertaa nauraa ja kuka itkee? Paperimiesten aika on ohi. Muistan myös 2006 paperialan lakkojen aikaan kuinka kyseiset herrat viettivät ”työpäivää” ottaen aurinkoa baarin terassilla, samalla siemaillen huurteista ammattiliiton piikkiin. Nämä ahneet ukot eivät ansaitse kenenkään sääliä, sillä ovat osaltaan ajaneet itse itsensä kurjaan tilanteeseensa.
Sääliä ei kaipaa myöskään paperiala teollisuuden haarana. 100-vuotta vanhaa, ajastaan jälkeen jäänyttä tuotetta kauppaava ala ei ole (eikä ole ollutkaan yli 25-vuoteen) Suomen teollisuuden ykköstukipilari. Suomen menestys ei ole riippuvainen metsästä, vaikka sen merkitystä on glorifioitu peruskoulun yhteiskuntaopin tunneilta asti jokaisen kansalaisen kalloon. Ala joka kieltäytyy tuottamasta innovaatioita ja lepää laakereillaan ei ansaitse kansakunnan tukea. Ehkä viimein alamme ymmärtää, että mikään paperi ei ole vessapaperia kummempaa.
Ja entäs se Sipoo? Ehkä olemme ottaneet ensimmäisen askeleen pääkaupunkiseudun Nurmijärveläistymisen pysäyttämisessä. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa kuntarajoja voidaan laajemminkin piirtää talouden ehdoin jättämällä huomiotta tyhjänpäiväinen kotiseuturakkauteen perustuva takahikiä romantiikka, joka niin vahvasti leimaa suomalaista kunnallispolitiikkaa.
