Saatanan sivarit

Jostakin syystä viimeaikoina olen useaan kertaan joutunut seuraamaan keskustelua yleisestä asevelvollisuudesta. Osapuolina esim. aihetta sivuavissa television keskusteluohjelmissa on aina (tottakai) yrmy Puolustusvoimien edustaja sekä joku limainen aseistakieltäytyjä.

Sanomattakin on selvää, että yleisen asevelvollisuuden vastustus leimautuu epäuskottavaan puunhalaukseen ym. hippeilyyn, kun imagoltaan kyseisen kaltaiset henkilöt sitä puoltavat. Eikö joskus jostakin löytyi joku pesunkestävä rukkijätkä, jolla olisi realistisia kriittisiä mielipiteitä nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää kohtaan? Eivät kai kaikki rukin sykkineetkään jätkät voi olla sitä mieltä, että on järkevää yrittää juoksuttaa kaikki yhteiskunnan hylkäämät rapakuntoiset spurgut intin läpi, touhun järjettömyyden omin silmin nähtyäänkin?

Palkka-armeija ja asevelvollisuuden täydellinen lakkauttaminen on toki aivan totaalista utopiaa Suomen kaltaisessa maassa, mutta samalla toisaalta tavoite yleisestä asevelvollisuudesta, jonka koko ikäluokka suorittaa, alkaa käydä yhä kaukaisemmaksi fantasiaksi. Eikö liukumaa kohti valikoivaa asevelvollisuutta voitaisi tunnustaa ja alkaa pitää jopa suotavana vaihtoehtona? Tämän mallin imagon edistäjiksi eivät tietenkään kelpaa armeijaa käymättömät pitkälettiset hipit vaan sen oikeasti läpikärsineet äijät.

Valitettavasti armeijan kärsineistä äijistä tuntuu olevan kovin ikävää ajatella, että tulevat junnut pääsevät vähemmällä sykkimisellä kuin mitä itse ovat aikanaan joutuneet kokemaan, eikä tämän johdosta tahtoa vähentää tulevien sukupolvien taakkaa, tunnu löytyvän ainakaan niiden keskuudesta ketkä intin ovat itse kokeneet. Taidamme joutua tyytymään vielä pitkään siihen, että harvat ovelat sluibailevat hipit välttävät koko armeijan ja meidät hölmöt tunnolliset koijataan ylläpitämään turhaa systeemiä kurkkusalaatit ylpeästi yllämme.

Aina ei tarvitse kusettaa…

…ainakaan itseään. Usein elämässä tulee pelattua ja valittua epämiellyttäviä ratkaisuja jonkin paremman suuren päämäärän saavuttamiseksi. Voiko päämäärästä kuitenkaan muodostua muuta kuin höyryävä läjä sontaa, jos päämäärään johtavat palaset ovat pelkkää paskaa? Eikö joskus olisi aika tehdä niitä ratkaisuja, jotka voi sisimmässään hyväksyä ilman itsepetoksen tunnetta? (Enkä puhu nyt mistään rakkaudesta, sillä se on tunnetusti suurinta itsepetosta :) )

Kyse on jokapäiväisistä valinnoista, joilla otamme lähimmäisemme huomioon. Ehkä voisin jättää ne kaikki tekosyyt keksimättä, joiden vuoksi en muka jaksa jotain tehdä, ehkä voisin tukea niitä ihmisiä ketkä mielestäni sen ansaitsevat, enkä niitä joista itse koen hyötyväni eniten. Viimeaikoina olen pyrkinyt tällaisia periaatteita noudattamaan sen sijaan, että olisin ainainen änkyrä täynnä tyhjiä lupauksia. Katsotaan mihin tällä päästään – ehkä kaikki mihin kosken alkaa jälleen muuttua kullaksi tai sitten tuloksena on jälleen se höyryävä kasa sontaa.

Niin tai näin, viimeaikoina on ollut hienoa toimia niiden ihmisten messissä kenen porukkaan voi aidosti tuntea sitoutuvansa – toivon ja uskon että hieno meno jatkuu. Ehkä tämänkertainen tekstin aihe olisi voinut antaa tilaa jollekin suurelle asialle kuten talouskriisin, vaalien tai Kauhajoen tapahtumien puimiselle ja tämänkertaisen asian olisi voinut siirtää vaikka uudenvuoden kirjoituksekseni, mutta koen että viimeisen kuukauden aikana kokemani valossa sen paikka on juurikin nyt :)

Olkoot tämä jonkinlainen onnittelu kaikille viimeaikoina menestyneille kavereilleni sekä muille loistotyypeille !

We are living in Amerika

Olin kesälomalla Floridassa (Sunshine State). Mitä jäi päällimmäisenä mieleen?

1.Jenkeissä raha on suurta ja sitä saa esitellä. Jokaisen kansalaisen perusoikeuksiin kuuluu vähintään yksi katumaasturi, eivätkä huviveneetkään ole lainkaan hassumpia.

2.Jenkeissä hinnat ovat pieniä – maksat Suomessa Lacosten pikeestä + 100€, jenkeissä 50 $. Valuuttakurssit huomioiden hinta kääntyy n.33€:hen.

3.Aamiaiset ovat suuria ja epäterveellisiä. 150 kg:n paino ei ole jenkille kaksinen saavutus mikäli aloittaa joka aamun pekonilla ja makkaralla.

4.Kahvit ovat runsaita – milloin Starbuck’s rantautuu Suomeen?

5.Kalja on liteä eli kevyttä. Epäterveellinen ruoka niille kyllä maistuu, mutta kaljan pitää olla kaloritonta.

6.Kaljaa ei saa ostaa jos ei ole 21 ja sitä myös vahditaan. Itse en saanut pulloakaan ilman papereiden esittelyä edes viisi päivää ajamattoman sängen avulla.

7.Pornoa ei ole missään esillä (paitsi hotellien maksukanavilla). Ehkäpä on moraalisesti hyväksyttävämpää saada ostaa ase nuorena kuin katsella alastomia ihmisiä?

8.Mustien naisten takapuolet ovat suurempia kuin valkoisten – onko silikonilla kenties vaikutusta asiaan?

9.Missä tasa-arvo? Naisten on helpompi päästä baariin kuin miesten. Miehet maksavat baariin 30 taalaa, naiset 20 ja joihinkin baareihin ei edes huolita miehiä ilman naisseuraa.

10.Missä deekut? Miamissa ei juuri nähnyt pultsareita…

11....ja ne joita näki, olivat aineissaan, eivät kaljoissaan.

12.Talot ovat isoja ja hyvin jäähdytettyjä – kenenkään ei tarvitse ”kärsiä” kuumasta. Hieman toisin päin kuin Suomessa vai?

13.Pankeilla on isoja kiinteistöjä. Kuinkahan monta turhaa kahvinkeittäjää ne työllistävät? Miksei meidänkin Sampo Pankki voisi rakentaa omaa lasipalatsia Turun keskustaan ja palkata mulle nättiä kahvinkeittäjää?

14.Joka paikassa on turhia kahvinkeittäjiä – kaupoissa pitää olla omat tyypit pakkaamassa ihmisten ostokset. Turhaa työtä tyhjästä?

15.Työ tuntuu kannattavan – verot ovat matalia – alv:kin on kuin pieni huono vitsi.

16.Toisaalta isot tipit kompensoivat pienet verot.

17.Toisaalta tipit voi aina jättää maksamatta

Ja jenkkeihin on tietenkin aina turvallista matkustaa vaikket tykkäisikään Mäkkäristä sillä voit aina valita sen sijaan Burger Kingin :P …

Ryssä on aina ryssä

Näin kesämökkikauden tuoksuessa vahvimmillaan hiiltyneeltä kabanossilta, yleisönosastoille ym. kokokansan medioihin putkahtaa ajoittain esille närästys venäläisten aktiivisista kiinteistökaupoista Suomessa. Ei tarvitse varmasti olla suurikaan ruudinkeksijä arvatakseen, että kyseiset kirjoitukset ovat lähes poikkeuksetta negatiivisen sävyisiä, ellei jopa jyrkän vihamielisiä, rakkaita itänaapureitamme kohtaan. Kuuluuhan suomalaiseen kollektiiviseen kansanmuistiin toki kuva lähihistorian mitä parhaista idänsuhteista.

Kaikista kansan itänaapuria kohtaan tuntemista kuumista tunteista huolimatta vaikuttaa perin perverssiltä, että usein jopa koulutetut (siis ns. ainakin teoriassa viisaat) ihmiset sortuvat vaatimaan jyrkkää venäläisomistuksen rajoittamista Suomessa keksien syyksi milloin mitäkin verukkeita. Kyllä varmasti Itä-Suomen susirajan asukkaille kelpaavat Etelä-Suomesta maksettavat tukiaiset, mutta venäläisten kesämökkeilijöiden tuomat ruplat eivät käy – nehän ovat vähintäänkin rikollisesti hankittuja – eihän nyt Venäjällä voi ole rehellisellä työllä vaurastuneita ihmisiä, parhaimmillaankin vain nistejä ja prostituoituja.

Suomalaisten penseä suhtautuminen venäläisomistuksen lisääntymiseen ei selity järkitekijöillä. Omistuksen lisääntymisen vastustaminen perustaa lähes pelkästään siihen, että suomalaisten tonttien ja kiinteistöjen ei tahdota joutuvan nimenomaan VENÄLÄISTEN käsiin. Tämä ei edes johdu siitä pelosta, että nyt ryssä ostaa sen, mitä ”isät veljet verellään” puolustivat joskus n. about vuonna –40, vaan suomalaisten perin muukalaisvihaisesta kansanluonteesta.

Oikeasti venäläiset eivät ole suomalaisille se itäinen hirviö, joka vyöryy rajan yli parin sukupolven välein työntääkseen länsimaisen sivistyksen maasta Itämeren syvimpään vajoamaan. Ryssä kuten kaikki muutkin itäeurooppalaiset ja baltit ovat olleet suomalaisille aina eräänlaisia Euroopan neekereitä – luusereita joihin verrattuna surkeinkin suomalainen duunari on näyttänyt herralta. Nyt neekereistä on tullut isäntiä. Mahtaa olla kova pala suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan häviäjille (esim. sosiaalipummeille) tajuta, että jopa jossakin Venäjän kaltaisessa paikassa joku on pelannut lähtökohdistaan huolimatta korttinsa heitä paremmin. Tämän vuoksi venäläisten vaurauden näkeminen tekee suomalaisille niin vietävän kipeää, eikä venäläistä tahdota ainakaan mökkinaapuriksi huvijahteineen omaisuudellaan retostelemaan.

P.S. Väyrysellä ei mene järin hyvin Venäjän puutullien kanssa. Ehkä Paavokin kuvitteli käyvänsä kauppaa vain joidenkin kehitysmaan lakupekkojen kanssa?

Paavo oikeassa

Paavo on jälleen äänessä niin, että mediakin sen huomaa – hurraa? Keskusta on kuulemma niin edelläkävijä, että puolue on hankkiutunut syntipukiksi vaalirahasotkuissa jo 70-luvulla. Kepun ”rehdillä” maineella näyttää olevan pitkä historia. Näin siis mikäli Väyrysen, Kepun puoluekokouksessa 14.6 pitämään puheeseen on uskominen.

Mikseipä olisi? Kyllä monessa poliittisessa ajojahdissa uitettu Väyrysen kaltainen rotta varmasti tietää mistä puhuu. Väyrynen on myös oikeassa kertoessaan Kepulle rakkaiden maakuntien paremmista menestymisen mahdollisuuksista globalisaation megatrendien kääntyessä niille edulliseksi.

Hämäräksi tosin jää mitä Väyrynen tarkoittaa megatrendien kääntymisellä edulliseksi. Mahdollisten trendien voisi kuvitella tarjoavan esim. kurjistuvien maakuntien korruptioherroille lisää argumentteja kupata kasvukeskusten kassasta lisää tukirahoja syydettäväksi Karjalan ikihonkien juurille. Megatrendien mahdollistamaa menestystä kai sekin.

Yksi asia on selvä: Puolustaessaan syrjäseutujen poroporvareiden oikeuksia lahjoa luottomiehiään, Väyrynen todistaa Kepun olevan juuri sellainen ikävien ukkojen paksunahkainen maalaiskerho kuin stereotypiat väittävät. Suomi ei sijaitse jossain susirajan takana. Voiko puolue, jonka jäsenet marssivat jäyhästi kansallispuvut hulmuten pitkin toreja kuten 1800-luvulla ikään, vastata kuvaa 2000-luvun keskiverrosta keskiluokkaisesta suomalaisesta kuten Väyrynen väittää?

Sarjassa arvostellaan ministeri Paavo Väyrystä

Turhuuksien Toriparkki ?

Turkulaisen päätöksenteon kankeuden voittaa Turussa jähmeydessään vain keskusta parkkipaikan etsimisen sietämätön turhuus. Pysäköintitilan löytäminen keskustasta lauantai aamun ruuhkassa on suurin piirtein yhtä mahdotonta kuin että Ässät voittaisivat SM-liigan.

Parkin vastustajilta ei löydy nökärettäkään realistista käsitystä nykyaikaisen kaupunki rakenteen kehityslinjoista, mutta sitäkin enemmän piehtarointia ties missä järjenvastaisissa utopioissa. Välillä ollaan vetelemässä raitiolinjoja ties mihin Paraisille asti ja toisaalta taas kehitellään koko keskustasta yhtä suurta kävelykatua. Kuulostaa jopa komealta – vielä kun Suomen Joutsen hoitaisi Ruotsin risteilyt Siljan ja Viikkarin sijaan ympäristöystävällisenä vaihtoehtona niin jokos oltaisiin lähellä täydellistä ekologistista Nirvanaa ™.

Nopeasti ostoksille, rääkyvien kersojen kanssa, työpäivän jälkeen lähtevää lähiöasujaa varmasti ilahduttaisi ”ihan hirveästi” autoista vapaa Turun keskusta. Vedä siinä sitten parin kersan lisäksi jättimäisiä kauppakasseja pitkin jotain haisevaa bussia ja tutustu joukkoliikenteen ihanuuteen. Todellisuudessa maksukykyinen alfa asukas tietenkin suuntaa citymaasturinsa lähimpään Skanssiin tai Myllyyn, josta löytyy pysäköintitilaa – jopa ilmaista sellaista.

Totuus on, että Myllyt myllyttävät Åbo centeriä. Turun seutu on liian ”lietolaistunut” kuten pääkaupunkiseutu on ”nurmijärveläistynyt”. Harva tulee keskustaan pelkästään sen itsensä takia, jos ei oteta huomioon muutamia hulluja talonvaltaajia ynnä muita karvaisia utopistinisti ekohippejä. Keskustaan tullaan hoitamaan asiat – jos samalla mennään pitkin Aurajoen rantaa ja ostetaan mukuloille pehmikset, niin se tuskin ainakaan on ollut matkan itsetarkoitus. Ja sekin vaatii sen papan katumaasturibemarin onnistunutta parkkeerausta.

Parkin vastustajille on tärkeämpää vastustaa yleensä yksityisautoilua kuin parkin itsensä huhuttuja haittoja kuten pitkää rakennusaikaa. Toriparkin vastustus on nostettu yhdeksi paikalliseksi tavaksi taistella globaalia yksityisautoilua vastaan. Vai mitä voi päätellä siitä, että parkin vastustajat käyttävät mainoksissaan kuvia ruuhkaisesta Moskovan keskustasta? Muistuttaa kenties hyvin paljon Turun keskustaa? Kyseisillä ekoilijoilla ei ole mitään todellista mielenkiintoa kehittää Turun keskustan elinvoimaisuutta – siitä ollaan jälleen tekemässä uutta uhria pakokaasujen vastaisen taistelun alttarilla.

Kyseisten ihmisten itsekkyydellä ei ole rajoja – keskusta halutaan rauhoittaa ihmisten normaalilta asioinnilta ja kaupankäynniltä muutamien huru-ukkojen temmellyskentäksi. Menisivät hyppimään parkkouriaan vaikka Varissuolle. Mitä virkaa olisi heidän tavoittelemallaan autoista vapaalla pikkuputiikkeja pursuavalla kaupunkikeskuksella, jos ei kukaan siellä asioisi? Ne muutamat hipit, jotka vetävät ”kaktuksen hanuriinsa” aina, kun jotain yritetään uudistaa ja vanhaa siivota, eivät koskaan onneksi ole olleet kaupunkikeskusten kannattavimpia asiakkaita - ellei Kelan luukkua lasketa mukaan asiakaskäynteihin.

Tarvitseeko TuKY JUNTTI(laa) ?

Vuosi on vierähtänyt edarissa, eli on aika tullut jälleen mittauttaa luottamus uusintakierrokselle kyseisessä puljussa. Hetken mielessäni kalvoi epäilys lähteäkö uudestaan mukaan. Mitä annettavaa ylipäänsäkään ylioppilaskunnalle on kaverilla, joka ei juuri ole kantanut korteaan kekoon toimimalla aktiivina monenmoisissa ylioppilaskunnan toimijaryhmissä?

Olen kuitenkin huomannut, että sen pitkän, monenmoisissa muissa järjestöissä ja päätöksentekoelimissä (mm. lukuisat kaupungin lautakunnat, kokoomusnuoret tms.) viettämäni ajan ansiosta myös minulla on jotain annettavaa TuKY:lle.

Erityisesti keskustelu konsortioista on jäänyt ylioppilaskunnassa lapsenkenkiin. Ajatellaan, että ylioppilaskunta on jonkinmoinen muusta yhteiskunnasta erillistä elämää elävä, maailmoja suurempi toimija, joka porskuttaa onnellisesti vielä joskus vuonna 2100. Valitettavasti tällaisesta ruususen unesta on herättävä, muuten meille ei jää TuKY:n puolikastakaan.

Yliopistojen yhdistyminen kolkuttaa ovella hyvässä ja pahassa jo muutaman vuoden kuluessa. Miten me ajamme kauppatieteilijöiden etua? Minkälainen uusi ylioppilaskunta rakennetaan? Mihin MEIDÄN kauppatieteilijöiden varat sijoitetaan? Minkälaista edunvalvontaa voimme harjoittaa uuden yhdistyneen yliopiston suuntaan? Näihin kysymyksiin TuKY ei ole ottanut kantaa, vaikka mm. ne määräävät sen tulevan kohtalon kaikkein voimakkaimmin.

Muutamassa keskeisessä vaaliteemassani pyrin juuri herättelemään kyltereitä ajattelemaan tätä jo mahdollisesti vuonna 2010 tapahtuvaa mullistusta. Kuinka täynnä Monttu sitten onkaan kun lauma humanisteja opiskelee meillä mahdollisesti sivuaineita? Ja mitä sivuaineita opiskeleekaan? Onko oman entisen TSE:n opiskelijoille tuolloin enää automaattisesti tilaa opetusryhmissä, kun lauma humanoideja ruuhkauttaa kurssit?

Ehkä maalaan piruja seinille – ehkä en. Asioihin on kuitenkin aina viisaampaa vaikuttaa etu-kuin jälkikäteen. Itse olen mainitsemissani luottamustoimissa nähnyt kuinka julmasti ja isolla skaalalla päätöksiä säädetään. Tämän vuoksi TuKY:n ei auta sulkeutua diilaamaan keskenään, vaan ottaa rohkeasti härkää sarvista ja linjata jo tänään mitä uudelta yliopistoyhteistyötä vaadimme.

kirjoittaja on muuten ehdolla turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan vaaleissa

Päivän laskijat: Kemijärvi, Hamina ja Sipoo

Mielenkiintoinen uutispäivä. Stora Enso ilmoittaa lopullisista lomautuksistaan Kemijärven ja Haminan tehtailla sekä korkein hallinto-oikeus tyrmään Sipoon valituksen kunnan länsiosien liitoksista Helsinkiin. Useimmille suorastaan järkyttäviä uutisia.

Muistan peruskoulun päättäjäispäivänä paperialan amiksien rehvakkaasti suunnanneen ”tienaamaan suuria rahoja”, samalla nauraen meille hölmöille nörteille ketkä valitsivat ”turhan” lukion. Kuka nyt on työtön ja kuka ei? Kuka tällä kertaa nauraa ja kuka itkee? Paperimiesten aika on ohi. Muistan myös 2006 paperialan lakkojen aikaan kuinka kyseiset herrat viettivät ”työpäivää” ottaen aurinkoa baarin terassilla, samalla siemaillen huurteista ammattiliiton piikkiin. Nämä ahneet ukot eivät ansaitse kenenkään sääliä, sillä ovat osaltaan ajaneet itse itsensä kurjaan tilanteeseensa.

Sääliä ei kaipaa myöskään paperiala teollisuuden haarana. 100-vuotta vanhaa, ajastaan jälkeen jäänyttä tuotetta kauppaava ala ei ole (eikä ole ollutkaan yli 25-vuoteen) Suomen teollisuuden ykköstukipilari. Suomen menestys ei ole riippuvainen metsästä, vaikka sen merkitystä on glorifioitu peruskoulun yhteiskuntaopin tunneilta asti jokaisen kansalaisen kalloon. Ala joka kieltäytyy tuottamasta innovaatioita ja lepää laakereillaan ei ansaitse kansakunnan tukea. Ehkä viimein alamme ymmärtää, että mikään paperi ei ole vessapaperia kummempaa.

Ja entäs se Sipoo? Ehkä olemme ottaneet ensimmäisen askeleen pääkaupunkiseudun Nurmijärveläistymisen pysäyttämisessä. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa kuntarajoja voidaan laajemminkin piirtää talouden ehdoin jättämällä huomiotta tyhjänpäiväinen kotiseuturakkauteen perustuva takahikiä romantiikka, joka niin vahvasti leimaa suomalaista kunnallispolitiikkaa.

Happy Old Year

Vuoden vaihtumiset ovat jälleen vietetty railakkaissa tunnelmissa. Herätessäni aamulla uuteen vuoteen vakava morkkis iski sen vuoksi, miten edellinen vuosi tuli lopetettua aamuyön pikkutunneilla. Toisaalta ehkä kuluva vuosi on asiallista lyödä rankasti kerralla poikki ja huuhdella vuoden turhat murheet ja patoutumat rehellisesti alas.

Miksi oikeastaan varsinkaan vuoden ensimmäisenä päivänä pitäisi katua edellisen illan tekemisiään? Nehän tulivat juuri jätettyä edellisen vuoden puolelle! Kaikki on nollattu - aika aloittaa uudestaan puhtaalta pöydältä. Nollaanko tulevana vuonna yhtä harvoin kuin edellisenä (eli n. kerran vuodessa)? Valitsenko seuraavana vuonna kenties Forten yökerhoa uskottavampia paikkoja lähteä jatkoille?

Ehken sittenkään. Tyhmyyksiä tulee tehtyä ja niitä ei onneksi tarvitse muistella paljoa vanhan viskin makuista darra-aamua pidempään. Seuraavan kerran kun eksyn johonkin Forten tanssilattian tapaiseen, edelliskerrasta varoittavat muistot ovat jo autuaasti unohtuneet.