Jostakin syystä viimeaikoina olen useaan kertaan joutunut seuraamaan keskustelua yleisestä asevelvollisuudesta. Osapuolina esim. aihetta sivuavissa television keskusteluohjelmissa on aina (tottakai) yrmy Puolustusvoimien edustaja sekä joku limainen aseistakieltäytyjä.Sanomattakin on selvää, että yleisen asevelvollisuuden vastustus leimautuu epäuskottavaan puunhalaukseen ym. hippeilyyn, kun imagoltaan kyseisen kaltaiset henkilöt sitä puoltavat. Eikö joskus jostakin löytyi joku pesunkestävä rukkijätkä, jolla olisi realistisia kriittisiä mielipiteitä nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää kohtaan? Eivät kai kaikki rukin sykkineetkään jätkät voi olla sitä mieltä, että on järkevää yrittää juoksuttaa kaikki yhteiskunnan hylkäämät rapakuntoiset spurgut intin läpi, touhun järjettömyyden omin silmin nähtyäänkin?
Palkka-armeija ja asevelvollisuuden täydellinen lakkauttaminen on toki aivan totaalista utopiaa Suomen kaltaisessa maassa, mutta samalla toisaalta tavoite yleisestä asevelvollisuudesta, jonka koko ikäluokka suorittaa, alkaa käydä yhä kaukaisemmaksi fantasiaksi. Eikö liukumaa kohti valikoivaa asevelvollisuutta voitaisi tunnustaa ja alkaa pitää jopa suotavana vaihtoehtona? Tämän mallin imagon edistäjiksi eivät tietenkään kelpaa armeijaa käymättömät pitkälettiset hipit vaan sen oikeasti läpikärsineet äijät.
Valitettavasti armeijan kärsineistä äijistä tuntuu olevan kovin ikävää ajatella, että tulevat junnut pääsevät vähemmällä sykkimisellä kuin mitä itse ovat aikanaan joutuneet kokemaan, eikä tämän johdosta tahtoa vähentää tulevien sukupolvien taakkaa, tunnu löytyvän ainakaan niiden keskuudesta ketkä intin ovat itse kokeneet. Taidamme joutua tyytymään vielä pitkään siihen, että harvat ovelat sluibailevat hipit välttävät koko armeijan ja meidät hölmöt tunnolliset koijataan ylläpitämään turhaa systeemiä kurkkusalaatit ylpeästi yllämme.
0 comments:
Lähetä kommentti