Entäs jos?

Kokoomusnuorten väistyvä puheenjohtaja Tuomas Nurmela palasi Rovaniemellä järjestetyssä Kokoomuksen nuortenliiton 74. liittokokouksessa pitämässä puheessaan ajassa neljä vuotta taaksepäin, jolloin ks. herra kamppaili Kokoomusnuorten johtopaikasta. Puhe kuten jäähyväispuheet yleensä oli kuluneen ajan muistelua ja sen pohdiskelua, mitä miehelle itselleen sekä pyörittämälleen lafkalle kuluneet neljä vuotta olivat merkinneet.

Tuomaksen jäähyväishaikailuja kuunnellessani mietin löytyykö itseltäni mitään kiinnekohtaa viimeisten vuosien ajalta, joka olisi voimakkaasti ohjannut elämääni. Nurmelan Tuomakselle taitekohta oli 2003 liittokokouksessa valinta KNL:n puheenjohtajaksi, itselleni se oli vuotta myöhemmin järjestetyt kunnallisvaalit.

Kyseisissä vaaleissa olin ehdolla Kouvolassa Kokoomuksen listoilla ja polkaisin kohtuullisen n. 70 äänen potin raastavan vaalityön jälkeen. Valitettavasti ääniä oli kymmenisen liian vähän läpimenoon. Tappio oli nousukiidossa olleelle nuorelle klopille kova paikka. Oikeastaan en ollut koskaan ajatellut tappiota edes mahdollisuutena, varsinkin sen jälkeen kun pitkin vuotta oli saanut poseerailla ja päteä paikallisissa lehdissä ja osallistua kaikenmoisiin vaalijuhliin ym. kissanristiäisiin.

Samana syksynä loppui myös vuoden mittainen pestini paikallisen nuorisovaltuuston tiedotusvastaavana, jonka päälle vielä tyttöystäväkin lähti lätkimään. Elämääni yli vuoden hallinnut nuorisopolitikointi näytti tulleen tiensä päähän. Aika oli todella oikea itsetutkiskelulle, sillä nuoren abiturientin elämä oli vastoinkäymisten seurauksena valumassa pitkälti masentuneen dokailun ja rellestämisen puolelle. Kebabtiskien krapulajonoissa vietetyt aamuyöt tuntuivat seuraavan toisiaan. Sitten iskivät opiskelupaikan haku, kirjoitukset ja ensimmäisen kerran elämässäni aktiivisesti aloitettu liikunta, jotka täyttivät politiikan poissaolon elämääni jättämäni tyhjiön.

Entä jos olisin päässyt valtuustoon? Kirjoituksiin ja pääsykokeisiin ei seuraavana keväänä varmasti olisi riittänyt puhtia panostaa. Olisin varmaan jossakin Kouvolan berberissä, todennäköisesti AMK:ssa kirjoilla, tehden töikseni hanttihommia, mutta poliittista meriittiä ainakin riittäisi ja sekös lämmittäisi itsekeskeisen egoilijan mieltä. Olisinko kuitenkaan onnellinen?

Tuskinpa mies joka elämänsä halusi muuttaa pois Kouvolasta sinne kuului. Kunnallisvaalit antoivat juuri oikean negatiivisen, mutta omalla tavallaan kannustavan signaalin kääntää koko paikkakunnalle selkänsä. Kuinka monta loistotyyppiä joihin Turussa olen törmännyt olisivat jääneet näkemättä? Heitä eivät Kouvolan pummit korvaa. Mitä olisin Kouvolassa tehnyt elääkseni? Miettinyt varmaan miten tuhlaan elämääni jossain AMK:ssa tai kortistossa?

Nurmelan Tuomas ei hurjemmin katunut neljän vuoden aikana kerryttämiään liikakiloja, verratessaan niitä kaikkeen mitä puheenjohtajana kulunut aika oli hänelle antanut. Minäkään en rupea katumaan tekemisiäni tuon Kouvolassa koetun vaalien taitekohdan jälkeen. Ehkä myös ne joita ei onnistanut tai ne joille vaihtoehtoisesti onnetar hymyili 23.-25.11.2007 välisenä aikana voivat vuosien kuluttua todeta kaiken lopulta kääntyneen oikein (tai väärin?). Asioita ei voida katsoa puolueettomasti, ennen kuin tarpeeksi aikaa on kulunut ja tunteiden kuohu laskeutunut.

Kahden vuoden kuluttua mietitään uudestaan syntyjä syviä

Suomi on huono maa

Koin pienimuotoisen kulttuurishokin vieraillessani Tukholmassa marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Olin asennoitunut Ruotsalaisiin stereotypisen suomalaisesti – pidin heitä lähinnä harmittoman naurettavana väkenä, joiden kummallisuuksille on hauskaa mennä naureskelemaan. En tiedä oliko Tukholma todella muuttunut sitten parin vuoden takaisen viime visiitin, mutta sain varsin pian huomata ettei kaupungissa tai sen asukkaissa ollut juuri mitään naurettavaa.

Hurrit olivat jopa stereotyppisen hyvin pukeutuneita, hyvässä kunnossa ja ystävällisiä. Pummit ja juopot loistivat poissaolollaan. Ainoa naurunaihe koko reissulla olivat juntit suomalaiset, joille tuotti vaikeuksia jopa kulkea läpi bussiaseman liukuovista. Nämä pöhöttyneen näköiset tankerot olivat kuin jotain korvesta pöllähtäneitä metsänpeikkoja - eksyneinä aivan väärään paikkaan. Puhumattomuudessaan, verhottuna karuihin tuulipukuihin, näitä olentoja olisi voinut pitää sukupuuttoon kuolleiksi luultuina neandertalilaisina.

Suomalaiset uskovat vahvasti myyttiin, jonka mukaan Suomi on erityinen maa, johon syntyminen on lottovoitto. Suomi on maantieteellisesti eristyneenä paikkana myös otollinen ympäristö kyseisen kaltaisen myytin säilymiselle. Kun rajanaapureina on ikuisuuden ollut Viron tai Venäjän kaltaisia paikkoja, on helppo kuvitella, että metsänpeikkojen kansoittama maa on esimerkillinen onnela, esimerkiksi sillä perusteella, että täällä alkoholisoituneinkin juoppo pääsee hoidattamaan maksakirroosiaan ilmaisen julkisen terveydenhoidon piiriin.

Joskus onnelan illuusio kuitenkin särkyy ja ihmiset ehkä pieneksi ohikiitäväksi hetkeksi tajuavat, että Suomi on huono paikka asua ja elää.

P.S. Taidan muuttaa isona Australiaan surffailemaan