Alankomaat kun taakse jää…

Aika herätellä viimein blogia (ei plokia kuten pro suomen kieli aktivistit väittävät) horroksesta.

4kk:ta Amsterdamia takana, todennäköisesti hyvin vähän edessä. Miltä tämä maa siis tuntuu? Ennen kaikkea: miten se eroaa Suomesta? Ehkä kaikista päällimmäisenä mieleen tulevat iloiset ja sosiaaliset ihmiset. Nämä ihmiset ovat todella vilpittömän kiinnostuneita ulkomaalaisista, eikä yksikään keskustelu jätä kylmäksi, sillä hollantilaisilta löytyy aina kevennys ja vitsi vakavankin väittelyn päätteeksi. Tällaista asennetta tulen varmasti Suomessa kaipaamaan, kun seuraavankerran joku kävelee vastaan naama ”norsunvitulla”.

Muita yllättäviä asioita? Missä ovat pummit? Missä ovat narkkarit? Vapaiden huumeiden maassa kuvittelisi katujen notkuvan nistejä, mutta sen sijaan kyseinen kansanryhmä lähes loistaa poissaolollaan. Ja nekin harvat mitä tulee nähtyä osaavat pummia röökiä englanniksi – muutenkin hollantilaisten englannin kielen taitoa (jota he itse irvailevat ”nederenglishiksi”) voisi kehua lähes natiivin veroiseksi.

Opiskelijalle tämä huvitusten kaupunki ei kuitenkaan ole paratiisi, sillä pahana miinuksena Hollannissa joutuu oikeasti opiskelemaan – tai ainakin Amsterdamin Vrije Universiteitissä, jossa itse olen muutamat rahoituksen kurssit tuskaillut läpi. Kurssitehtäviä tehdään kesken periodinkin, ja tenttien läpäisyn rima roikkuu korkealla. Useaan kertaan tenttikirjat läpiluettuaankin olo on tentin jälkeen kuin ”mustapekka” olisi jäänyt käteen. Mitään joustoja ei myöskään tunneta, jos et tee ajallaan harjoitustöitä tulet tekemään seuraavana vuonna koko kurssin uudestaan. Samanlaista selkärankaa kaipaisi opiskeluun myös Suomessa, jossa Hollantiin verrattuna deadlinet saavat paukkua loputtomiin, armo on ehtymätöntä ja kaikenlainen velttoilu on opiskelussa pikemminkin hyve kuin pahe.

Entäs ne muut ulkomaalaiset (vaihtarit)? Stereotypiat ainakin ovat vahvistuneet. Puolalaisia ovat persoja kaikille päihteille, ruotsalaiset eivät tee muuta kuin opiskelevat ja eteläeurooppalaiset voi leimata suoralta kädeltä narkkareiksi. Kaikkeen tottuu, mutta lopulta täytyy ymmärtää, että ihmiset todella voivat olla erilaisia. Kun tämän ymmärtää voi hyväksyä jopa senkin, että portugalilainen voi myöhästyä sovitusta tapaamisesta jopa 1,5 tuntia tai että kiinalaiselle ”kasvojen menetys” on oikeasti kammotus. Ensivaikutelmista huolimatta hyviä ystäviä on tullut löydettyä rajojen yli ihan jopa Aasiasta asti. Näin vuoden kääntyessä loppuaan kohti tuntuu haikealta ajatella näkeekö suurinta osaa näistä loistavista ihmisistä enää koskaan.

Entäs se alkoholi, hamppu ja punaisten lyhtyjen alue? Kyllä niitäkin täällä vielä on – jokainen tutustukoot omalla riskillään. Kuten sanottu, pummeja Hollannissa ei kaduilla notku siitä huolimatta, että viina virtaa luvallisesti jo 16-vuotiaille (olisikohan Suomenkin terveysviranomaisilla peiliin katsomisen paikka?). Uskallan myös veikata, että Amsterdamin Red Light districtin prostituoidut työskentelevät huomattavasti turvallisemmassa ja vähemmän rikollisuutta sisältävässä ympäristössä kuin suomalaiset sisarensa.

Toisaalta ehkäpä näin viimeisimpinä viikkoina pieni koti-ikävä on alkanut painaa. Toisaalta uskon, että parin Suomessa vietetyn viikon jälkeen iskee varmasti kaipuu takaisin Damiin.

Urpoutta Eurooppaan

Lausahdus ”Missä Eu – siellä ongelma” tuntuu sopivan useimman eurovaaliehdokkaan profiiliin. On surullista huomata kuinka Euroopan unionista on muodostunut koko kansa sylkykuppi ja likaämpäri. EU:n syyksi on mediaseksikästä kaataa lähes mitä tahansa sontaa finanssikriisin ja käyrien kurkkujen väliltä. Unionin puolustajat tätä vastoin ovat harvassa.

Erityisesti globaali finanssikriisi on kovin ajankohtaista vyöryttää EU:n syyksi. Ajattelun järjettömyyttä kuvaa se, että EU:n tapaiset ylikansalliset areenat voivat potentiaalisesti olla paras ja ainoa kenttä, jonka voimin kyseisen kaltaisia yhä laajempia kansainvälisiä ongelmia voidaan ratkaista. EU:n vaihtoehtona unelmoitu tilanne, jossa pienet näennäisesti ”itsenäiset” valtiot sooloilevat miten tahtovat on varmasti tullut tiensä päähän sen ollessa eräs keskeinen syy ylipäätään koko finanssikriisiin.

Kun yhteisiä pelisääntöjä ei ole, maailmantalouden sooloilevien, mutta kohtalokkaalla tavalla toisistaan riippuvien pelurien on aina mahdollista vapaamatkustaa yhteisen järjestelmän kustannuksella. Näin toimittaessa ei kusta vain omaan kenkään, vaan myös kaverin. Tästä varoittavana esimerkkinä toimivat Islannin ja Irlannin kaltaiset ”mallimaat”.

Ihmisten ajatusmaailma ei ikävä kyllä ole yhtä kansainvälinen kuin rahanliike. Nykymaailmasta on muodostunut sekava ja pelottava paikka, jota tavis ei käsitä, mikä ajaa ihmiset vaatimaan tuttuun ja turvalliseen lähipiiriin turvautumista. ”Kekkonen ja mummon markka takaisin!” – on päivän sana. Valitettavasti yhteiskunnalla on aina tapana tulla ”jälkijunassa” talouden perässä ja oppia kriiseistä kantapään kautta.

Vanhanen tahtoo tuhota Helsingin pörssin

Pääministeri kutsuu kaikessa viisaudessaan osakkeenomistajia mukaan taantumantorjuntatalkoisiin - hurraa? Kutsun tarkoitus on ilmeisesti ollut karkottaa vähäisetkin oman pääomanehtoiset rahoittajat maasta. Tuskin kukaan tahtoo sijoittaa maahan, johon ajetaan osingonjakokieltoa. Eikö sijoittajien kärsimykseksi riitä kaikki jo realisoitunut riski? Täytyykö vielä poliittinen riskikin realisoida? Vanhanen ilmeisesti asemoi maata sijoittajien silmissä samaan kategoriaan kaikenmaailman epävakaiden hottentottivaltioden kanssa.

Vanhasen suusta on ennenkin totuttu kuulemaan monenmoisia sammakoita, mutta kyseinen painii taloustilanteen vakavuuden huomioon ottaen omassa luokassaan. Mies on viimeaikoina vastuuttomasti ajanut vapaiden markkinoiden vastaista valtiojohtoista sääntelyä poliittisille areenoille ja tuntunut samalla täysin unohtaneen rahataloutta pyörittävät lainalaisuudet.

Osakelähtöiseen omistukseen perustuvan rahatalouden perusajatus sattuu olemaan, että yritys on olemassa vain tuottaakseen voittoa osakkeenomistajilleen - kaikkien muiden sidosryhmien tarpeiden tyydyttäminen nojaa tämän peruslähtökohdan toteutumiseen. Mikäli osakkeenomistajien luottamus pettää, katkeaa myös talouden kamelin selkäranka. Toisaalta Vanhasen avauksen voi nähdä positiivisena siinä mielessä, että kepu osoittaa jälleen kerran todellisen luonteensa yksilönvaurastumista ja menestymistä vieroksuvana voimana.

Saatanan sivarit

Jostakin syystä viimeaikoina olen useaan kertaan joutunut seuraamaan keskustelua yleisestä asevelvollisuudesta. Osapuolina esim. aihetta sivuavissa television keskusteluohjelmissa on aina (tottakai) yrmy Puolustusvoimien edustaja sekä joku limainen aseistakieltäytyjä.

Sanomattakin on selvää, että yleisen asevelvollisuuden vastustus leimautuu epäuskottavaan puunhalaukseen ym. hippeilyyn, kun imagoltaan kyseisen kaltaiset henkilöt sitä puoltavat. Eikö joskus jostakin löytyi joku pesunkestävä rukkijätkä, jolla olisi realistisia kriittisiä mielipiteitä nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää kohtaan? Eivät kai kaikki rukin sykkineetkään jätkät voi olla sitä mieltä, että on järkevää yrittää juoksuttaa kaikki yhteiskunnan hylkäämät rapakuntoiset spurgut intin läpi, touhun järjettömyyden omin silmin nähtyäänkin?

Palkka-armeija ja asevelvollisuuden täydellinen lakkauttaminen on toki aivan totaalista utopiaa Suomen kaltaisessa maassa, mutta samalla toisaalta tavoite yleisestä asevelvollisuudesta, jonka koko ikäluokka suorittaa, alkaa käydä yhä kaukaisemmaksi fantasiaksi. Eikö liukumaa kohti valikoivaa asevelvollisuutta voitaisi tunnustaa ja alkaa pitää jopa suotavana vaihtoehtona? Tämän mallin imagon edistäjiksi eivät tietenkään kelpaa armeijaa käymättömät pitkälettiset hipit vaan sen oikeasti läpikärsineet äijät.

Valitettavasti armeijan kärsineistä äijistä tuntuu olevan kovin ikävää ajatella, että tulevat junnut pääsevät vähemmällä sykkimisellä kuin mitä itse ovat aikanaan joutuneet kokemaan, eikä tämän johdosta tahtoa vähentää tulevien sukupolvien taakkaa, tunnu löytyvän ainakaan niiden keskuudesta ketkä intin ovat itse kokeneet. Taidamme joutua tyytymään vielä pitkään siihen, että harvat ovelat sluibailevat hipit välttävät koko armeijan ja meidät hölmöt tunnolliset koijataan ylläpitämään turhaa systeemiä kurkkusalaatit ylpeästi yllämme.

Aina ei tarvitse kusettaa…

…ainakaan itseään. Usein elämässä tulee pelattua ja valittua epämiellyttäviä ratkaisuja jonkin paremman suuren päämäärän saavuttamiseksi. Voiko päämäärästä kuitenkaan muodostua muuta kuin höyryävä läjä sontaa, jos päämäärään johtavat palaset ovat pelkkää paskaa? Eikö joskus olisi aika tehdä niitä ratkaisuja, jotka voi sisimmässään hyväksyä ilman itsepetoksen tunnetta? (Enkä puhu nyt mistään rakkaudesta, sillä se on tunnetusti suurinta itsepetosta :) )

Kyse on jokapäiväisistä valinnoista, joilla otamme lähimmäisemme huomioon. Ehkä voisin jättää ne kaikki tekosyyt keksimättä, joiden vuoksi en muka jaksa jotain tehdä, ehkä voisin tukea niitä ihmisiä ketkä mielestäni sen ansaitsevat, enkä niitä joista itse koen hyötyväni eniten. Viimeaikoina olen pyrkinyt tällaisia periaatteita noudattamaan sen sijaan, että olisin ainainen änkyrä täynnä tyhjiä lupauksia. Katsotaan mihin tällä päästään – ehkä kaikki mihin kosken alkaa jälleen muuttua kullaksi tai sitten tuloksena on jälleen se höyryävä kasa sontaa.

Niin tai näin, viimeaikoina on ollut hienoa toimia niiden ihmisten messissä kenen porukkaan voi aidosti tuntea sitoutuvansa – toivon ja uskon että hieno meno jatkuu. Ehkä tämänkertainen tekstin aihe olisi voinut antaa tilaa jollekin suurelle asialle kuten talouskriisin, vaalien tai Kauhajoen tapahtumien puimiselle ja tämänkertaisen asian olisi voinut siirtää vaikka uudenvuoden kirjoituksekseni, mutta koen että viimeisen kuukauden aikana kokemani valossa sen paikka on juurikin nyt :)

Olkoot tämä jonkinlainen onnittelu kaikille viimeaikoina menestyneille kavereilleni sekä muille loistotyypeille !

We are living in Amerika

Olin kesälomalla Floridassa (Sunshine State). Mitä jäi päällimmäisenä mieleen?

1.Jenkeissä raha on suurta ja sitä saa esitellä. Jokaisen kansalaisen perusoikeuksiin kuuluu vähintään yksi katumaasturi, eivätkä huviveneetkään ole lainkaan hassumpia.

2.Jenkeissä hinnat ovat pieniä – maksat Suomessa Lacosten pikeestä + 100€, jenkeissä 50 $. Valuuttakurssit huomioiden hinta kääntyy n.33€:hen.

3.Aamiaiset ovat suuria ja epäterveellisiä. 150 kg:n paino ei ole jenkille kaksinen saavutus mikäli aloittaa joka aamun pekonilla ja makkaralla.

4.Kahvit ovat runsaita – milloin Starbuck’s rantautuu Suomeen?

5.Kalja on liteä eli kevyttä. Epäterveellinen ruoka niille kyllä maistuu, mutta kaljan pitää olla kaloritonta.

6.Kaljaa ei saa ostaa jos ei ole 21 ja sitä myös vahditaan. Itse en saanut pulloakaan ilman papereiden esittelyä edes viisi päivää ajamattoman sängen avulla.

7.Pornoa ei ole missään esillä (paitsi hotellien maksukanavilla). Ehkäpä on moraalisesti hyväksyttävämpää saada ostaa ase nuorena kuin katsella alastomia ihmisiä?

8.Mustien naisten takapuolet ovat suurempia kuin valkoisten – onko silikonilla kenties vaikutusta asiaan?

9.Missä tasa-arvo? Naisten on helpompi päästä baariin kuin miesten. Miehet maksavat baariin 30 taalaa, naiset 20 ja joihinkin baareihin ei edes huolita miehiä ilman naisseuraa.

10.Missä deekut? Miamissa ei juuri nähnyt pultsareita…

11....ja ne joita näki, olivat aineissaan, eivät kaljoissaan.

12.Talot ovat isoja ja hyvin jäähdytettyjä – kenenkään ei tarvitse ”kärsiä” kuumasta. Hieman toisin päin kuin Suomessa vai?

13.Pankeilla on isoja kiinteistöjä. Kuinkahan monta turhaa kahvinkeittäjää ne työllistävät? Miksei meidänkin Sampo Pankki voisi rakentaa omaa lasipalatsia Turun keskustaan ja palkata mulle nättiä kahvinkeittäjää?

14.Joka paikassa on turhia kahvinkeittäjiä – kaupoissa pitää olla omat tyypit pakkaamassa ihmisten ostokset. Turhaa työtä tyhjästä?

15.Työ tuntuu kannattavan – verot ovat matalia – alv:kin on kuin pieni huono vitsi.

16.Toisaalta isot tipit kompensoivat pienet verot.

17.Toisaalta tipit voi aina jättää maksamatta

Ja jenkkeihin on tietenkin aina turvallista matkustaa vaikket tykkäisikään Mäkkäristä sillä voit aina valita sen sijaan Burger Kingin :P …

Ryssä on aina ryssä

Näin kesämökkikauden tuoksuessa vahvimmillaan hiiltyneeltä kabanossilta, yleisönosastoille ym. kokokansan medioihin putkahtaa ajoittain esille närästys venäläisten aktiivisista kiinteistökaupoista Suomessa. Ei tarvitse varmasti olla suurikaan ruudinkeksijä arvatakseen, että kyseiset kirjoitukset ovat lähes poikkeuksetta negatiivisen sävyisiä, ellei jopa jyrkän vihamielisiä, rakkaita itänaapureitamme kohtaan. Kuuluuhan suomalaiseen kollektiiviseen kansanmuistiin toki kuva lähihistorian mitä parhaista idänsuhteista.

Kaikista kansan itänaapuria kohtaan tuntemista kuumista tunteista huolimatta vaikuttaa perin perverssiltä, että usein jopa koulutetut (siis ns. ainakin teoriassa viisaat) ihmiset sortuvat vaatimaan jyrkkää venäläisomistuksen rajoittamista Suomessa keksien syyksi milloin mitäkin verukkeita. Kyllä varmasti Itä-Suomen susirajan asukkaille kelpaavat Etelä-Suomesta maksettavat tukiaiset, mutta venäläisten kesämökkeilijöiden tuomat ruplat eivät käy – nehän ovat vähintäänkin rikollisesti hankittuja – eihän nyt Venäjällä voi ole rehellisellä työllä vaurastuneita ihmisiä, parhaimmillaankin vain nistejä ja prostituoituja.

Suomalaisten penseä suhtautuminen venäläisomistuksen lisääntymiseen ei selity järkitekijöillä. Omistuksen lisääntymisen vastustaminen perustaa lähes pelkästään siihen, että suomalaisten tonttien ja kiinteistöjen ei tahdota joutuvan nimenomaan VENÄLÄISTEN käsiin. Tämä ei edes johdu siitä pelosta, että nyt ryssä ostaa sen, mitä ”isät veljet verellään” puolustivat joskus n. about vuonna –40, vaan suomalaisten perin muukalaisvihaisesta kansanluonteesta.

Oikeasti venäläiset eivät ole suomalaisille se itäinen hirviö, joka vyöryy rajan yli parin sukupolven välein työntääkseen länsimaisen sivistyksen maasta Itämeren syvimpään vajoamaan. Ryssä kuten kaikki muutkin itäeurooppalaiset ja baltit ovat olleet suomalaisille aina eräänlaisia Euroopan neekereitä – luusereita joihin verrattuna surkeinkin suomalainen duunari on näyttänyt herralta. Nyt neekereistä on tullut isäntiä. Mahtaa olla kova pala suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan häviäjille (esim. sosiaalipummeille) tajuta, että jopa jossakin Venäjän kaltaisessa paikassa joku on pelannut lähtökohdistaan huolimatta korttinsa heitä paremmin. Tämän vuoksi venäläisten vaurauden näkeminen tekee suomalaisille niin vietävän kipeää, eikä venäläistä tahdota ainakaan mökkinaapuriksi huvijahteineen omaisuudellaan retostelemaan.

P.S. Väyrysellä ei mene järin hyvin Venäjän puutullien kanssa. Ehkä Paavokin kuvitteli käyvänsä kauppaa vain joidenkin kehitysmaan lakupekkojen kanssa?