Lausahdus ”Missä Eu – siellä ongelma” tuntuu sopivan useimman eurovaaliehdokkaan profiiliin. On surullista huomata kuinka Euroopan unionista on muodostunut koko kansa sylkykuppi ja likaämpäri. EU:n syyksi on mediaseksikästä kaataa lähes mitä tahansa sontaa finanssikriisin ja käyrien kurkkujen väliltä. Unionin puolustajat tätä vastoin ovat harvassa.Erityisesti globaali finanssikriisi on kovin ajankohtaista vyöryttää EU:n syyksi. Ajattelun järjettömyyttä kuvaa se, että EU:n tapaiset ylikansalliset areenat voivat potentiaalisesti olla paras ja ainoa kenttä, jonka voimin kyseisen kaltaisia yhä laajempia kansainvälisiä ongelmia voidaan ratkaista. EU:n vaihtoehtona unelmoitu tilanne, jossa pienet näennäisesti ”itsenäiset” valtiot sooloilevat miten tahtovat on varmasti tullut tiensä päähän sen ollessa eräs keskeinen syy ylipäätään koko finanssikriisiin.
Kun yhteisiä pelisääntöjä ei ole, maailmantalouden sooloilevien, mutta kohtalokkaalla tavalla toisistaan riippuvien pelurien on aina mahdollista vapaamatkustaa yhteisen järjestelmän kustannuksella. Näin toimittaessa ei kusta vain omaan kenkään, vaan myös kaverin. Tästä varoittavana esimerkkinä toimivat Islannin ja Irlannin kaltaiset ”mallimaat”.
Ihmisten ajatusmaailma ei ikävä kyllä ole yhtä kansainvälinen kuin rahanliike. Nykymaailmasta on muodostunut sekava ja pelottava paikka, jota tavis ei käsitä, mikä ajaa ihmiset vaatimaan tuttuun ja turvalliseen lähipiiriin turvautumista. ”Kekkonen ja mummon markka takaisin!” – on päivän sana. Valitettavasti yhteiskunnalla on aina tapana tulla ”jälkijunassa” talouden perässä ja oppia kriiseistä kantapään kautta.
0 comments:
Lähetä kommentti