…ainakaan itseään. Usein elämässä tulee pelattua ja valittua epämiellyttäviä ratkaisuja jonkin paremman suuren päämäärän saavuttamiseksi. Voiko päämäärästä kuitenkaan muodostua muuta kuin höyryävä läjä sontaa, jos päämäärään johtavat palaset ovat pelkkää paskaa? Eikö joskus olisi aika tehdä niitä ratkaisuja, jotka voi sisimmässään hyväksyä ilman itsepetoksen tunnetta? (Enkä puhu nyt mistään rakkaudesta, sillä se on tunnetusti suurinta itsepetosta :) )Kyse on jokapäiväisistä valinnoista, joilla otamme lähimmäisemme huomioon. Ehkä voisin jättää ne kaikki tekosyyt keksimättä, joiden vuoksi en muka jaksa jotain tehdä, ehkä voisin tukea niitä ihmisiä ketkä mielestäni sen ansaitsevat, enkä niitä joista itse koen hyötyväni eniten. Viimeaikoina olen pyrkinyt tällaisia periaatteita noudattamaan sen sijaan, että olisin ainainen änkyrä täynnä tyhjiä lupauksia. Katsotaan mihin tällä päästään – ehkä kaikki mihin kosken alkaa jälleen muuttua kullaksi tai sitten tuloksena on jälleen se höyryävä kasa sontaa.
Niin tai näin, viimeaikoina on ollut hienoa toimia niiden ihmisten messissä kenen porukkaan voi aidosti tuntea sitoutuvansa – toivon ja uskon että hieno meno jatkuu. Ehkä tämänkertainen tekstin aihe olisi voinut antaa tilaa jollekin suurelle asialle kuten talouskriisin, vaalien tai Kauhajoen tapahtumien puimiselle ja tämänkertaisen asian olisi voinut siirtää vaikka uudenvuoden kirjoituksekseni, mutta koen että viimeisen kuukauden aikana kokemani valossa sen paikka on juurikin nyt :)
Olkoot tämä jonkinlainen onnittelu kaikille viimeaikoina menestyneille kavereilleni sekä muille loistotyypeille !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti