
Paavo on jälleen äänessä niin, että mediakin sen huomaa – hurraa? Keskusta on kuulemma niin edelläkävijä, että puolue on hankkiutunut syntipukiksi vaalirahasotkuissa jo 70-luvulla. Kepun ”rehdillä” maineella näyttää olevan pitkä historia. Näin siis mikäli Väyrysen, Kepun puoluekokouksessa 14.6 pitämään puheeseen on uskominen.
Mikseipä olisi? Kyllä monessa poliittisessa ajojahdissa uitettu Väyrysen kaltainen rotta varmasti tietää mistä puhuu. Väyrynen on myös oikeassa kertoessaan Kepulle rakkaiden maakuntien paremmista menestymisen mahdollisuuksista globalisaation megatrendien kääntyessä niille edulliseksi.
Hämäräksi tosin jää mitä Väyrynen tarkoittaa megatrendien kääntymisellä edulliseksi. Mahdollisten trendien voisi kuvitella tarjoavan esim. kurjistuvien maakuntien korruptioherroille lisää argumentteja kupata kasvukeskusten kassasta lisää tukirahoja syydettäväksi Karjalan ikihonkien juurille. Megatrendien mahdollistamaa menestystä kai sekin.
Yksi asia on selvä: Puolustaessaan syrjäseutujen poroporvareiden oikeuksia lahjoa luottomiehiään, Väyrynen todistaa Kepun olevan juuri sellainen ikävien ukkojen paksunahkainen maalaiskerho kuin stereotypiat väittävät. Suomi ei sijaitse jossain susirajan takana. Voiko puolue, jonka jäsenet marssivat jäyhästi kansallispuvut hulmuten pitkin toreja kuten 1800-luvulla ikään, vastata kuvaa 2000-luvun keskiverrosta keskiluokkaisesta suomalaisesta kuten Väyrynen väittää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti