Maistuisiko Hare Krishna keksi

Eilen (1. lokakuuta) ostoksilla käydessäni jäin Turun kävelykadulla feissareiden – noiden ympärivuotisten palkollisten maailmanparantajien uhriksi. Oletin että nämä epäilyttävät oranssikaapuiset jampat ymmärtäisivät jättää minut painavine kauppakasseineni rauhaan, mutta eivätkös ne penteleet iskeneet kiinni avuttomaan kapitalistiin. Reaktioni oli tietysti varsin tyly ja yritin livetä paikalta karkuun, jotten olisi joutunut jakamaan miekkosten intoa halata maailmaa.

Tyypit tarjosivatkin kuitenkin pussillista keksiä ja siitäkös riemastuin – oikeasti, vihdoin näiltäkin joka paikan kerjäläisiltä saa jotain! Kaappasin nyytin, kiitin kovasti ja lipesin paikalta, jotten joutuisi enempää kuuntelemaan jorinoita sielunvaelluksista yms. kauhutarinoista. Kovasti perään koettivat vielä pyytää jotain lahjoitusta luostarilleen tai mikälie temppelin hökötykselleen (jossainhan niidenkin täytyy pilveä kai polttaa?). Kyseiset kaverit olivat siis Hare Krishnoja – mihin mokomat muka edes mammonaa kaipaavat?

Paikalta livettyäni iski kyllä oikeasti huono omatunto – kaverit sentään lahjoittivat jotain ja liukenin vauhdilla pois, ilman että olisin edes kommentoinut niille mitään yleistä liirum-laarumia & ”hyvää päivänjatkoa”. Toisaalta saamani ”Hare Krishna, erinomaiset Carobkeksit” olivat vanhentuneet jo 27.9 eli feissaajan nilkit taisivat vain jakaa pois nurkistaan ylimääräisiä viimevuotisia korppuja, jotka eivät varmaan ole kelvanneet edes kunnon nälkiintyneille ituhipeille. Eivätkä nämä nyt niin erinomaisilta edes maistu – perus suklaakeksi peittoaa mennen tullen pahvisen krishnan maun. Näillä muruilla ei kyllä vielä saada ihmisiä nirvanaan. Jakaisivat seuraavaksi vaikka viinaa – toimisi varmaan Suomen oloissa aika tehokkaana sisäänheittäjänä kyseiseen lahkoon…