sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Vanhanen tahtoo tuhota Helsingin pörssin

Pääministeri kutsuu kaikessa viisaudessaan osakkeenomistajia mukaan taantumantorjuntatalkoisiin - hurraa? Kutsun tarkoitus on ilmeisesti ollut karkottaa vähäisetkin oman pääomanehtoiset rahoittajat maasta. Tuskin kukaan tahtoo sijoittaa maahan, johon ajetaan osingonjakokieltoa. Eikö sijoittajien kärsimykseksi riitä kaikki jo realisoitunut riski? Täytyykö vielä poliittinen riskikin realisoida? Vanhanen ilmeisesti asemoi maata sijoittajien silmissä samaan kategoriaan kaikenmaailman epävakaiden hottentottivaltioden kanssa.

Vanhasen suusta on ennenkin totuttu kuulemaan monenmoisia sammakoita, mutta kyseinen painii taloustilanteen vakavuuden huomioon ottaen omassa luokassaan. Mies on viimeaikoina vastuuttomasti ajanut vapaiden markkinoiden vastaista valtiojohtoista sääntelyä poliittisille areenoille ja tuntunut samalla täysin unohtaneen rahataloutta pyörittävät lainalaisuudet.


Osakelähtöiseen omistukseen perustuvan rahatalouden perusajatus sattuu olemaan, että yritys on olemassa vain tuottaakseen voittoa osakkeenomistajilleen - kaikkien muiden sidosryhmien tarpeiden tyydyttäminen nojaa tämän peruslähtökohdan toteutumiseen. Mikäli osakkeenomistajien luottamus pettää, katkeaa myös talouden kamelin selkäranka. Toisaalta Vanhasen avauksen voi nähdä positiivisena siinä mielessä, että kepu osoittaa jälleen kerran todellisen luonteensa yksilönvaurastumista ja menestymistä vieroksuvana voimana.

1 kommentti:

Thomas Taussi kirjoitti...

Hyvä huomio!
Nuo Vanhasen viimeaikaiset möläytykset ovat vasemmistoa mielistelevää keskustapopulismia.

Toivottavasti muuten liberalismia ei tulla syyttämään sääntelytalouden ongelmista enää yhtään enempää.