maanantai 16. huhtikuuta 2007

Ilmastonmuutoksen kourissa


Ilmastonmuutos iski sitten viikonloppuna täydellä voimaallaan ja eipä sen vaikutukselta itsekään tullut juuri vältyttyä. Pouta ja kauttaan aloittelevat Aurajokirannan anniskelulaivat vetivät nuortamiestä huomattavasti voimakkaammin puoleensa kuin pölyttyneet laskentatoimen katetuottolaskelmat.

Valitettavasti ilmastonmuutos oli viikonloppuna iskenyt voimakkaasti moneen muuhunkin suomalaiseen nuorempaan ja vanhempaan väkijuomien ystävään. Helsingissä, Turussa ja Tampereella oli mm. kärrätty putkaan tuplasti enemmän yöelämän sankareita verrattuna normaaleihin viikonloppuihin.

Ilmastonmuutosta on totuttu pitämään kehitysmaiden ongelmana, joka ei juuri pohjolaan ulotu, ei ainakaan negatiivisilta vaikutuksiltaan. Tosin nyt siis viimeistään ilmastonmuutoksen dramaattiset vaikutukset ovat viimeinkin ulottuneet myös Suomeen. Jos kesä pidentyy ja aikaistuu nähdyllä vauhdilla, miten Suomen alkoholiin mieltynyt kansa tulee selviämään ilmastonmuutoksen aiheuttamasta haasteesta. Mahtaako kansantaloudellamme todella olla varaa jopa kuukausia pidempään terassikauteen? (Lämpö taitaa jostain syystä Suomessa ainakin polttaa erityisesti maksaa.)


Uusi hallituksemme on ainakin päättänyt reagoida ripeästi lievittääkseen tällaisia ilmastonmuutoksen tuomia haittoja. Eräänä keinona haittojen torjuntaan on hallitusohjelmaan kirjattu alkoholiverotuksen nosto, niin etteivät kaltaiseni nuoret miehet vain altistuisi ilmastonmuutoksen tuoman pussikalja & terassikauden pidentymisen lisääntyneille ”haitoille”.

Ei kommentteja: